Tässä eräänä päivänä tein puutarhatöitä. Kävin saunassa ja lähdin sitten kaupunkiin ostoksille.
Kauppareissulla sovittelin Prismassa kesämekkoa. Pukukopissa oli hyvä peili, jolla näki myös selkäpuolelle. Mekko ei oikein istunut, ei näyttänyt hyvältä.
Niinpä mekko pois ja takaisin hengariin. Siinä sitten tuli vilkaistua peiliin muutenkin. Huomasin, selkäpuolella ison ruskean luomen, jollaista en ollut aiemmin huomannut.
Huolestuin vähän, mutta ajattelin että tuleehan niitä! Eivät kaikki ole pahanlaatuisia!
Kotona pyysin puolisoani vilkaisemaan sitä. "Ei näytä pahalta." hän vastasi.
"Kokeile onko se koholla." pyysin. "Ei ole, ihan tavalliselta vaikuttaa." hän vastasi jälleen.
Seuraavan päivänä kävin uimahallissa.
Illalla tytär kävi kylässä, joten esitin hänelle samat kysymykset kuin miehellekin.
Hän tutki selkääni huomattavasti tarkemmin kuin mies, mutta pyysin vielä "Kokeile onko se koholla."
Hän kokeili ja samassa 'luomi' putosi lattialle.
Todettiin, että se olikin pieni, kuivunut lehti. joka oli liimautunut ihoon. 😄 'Hieman' nauratti, mutta olin kyllä helpottunut!
Onneksi en ehtinyt käydä näyttämässä sitä sairaanhoitajalle! 😎
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Viestisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.
Kiitos kommentistasi :)