lauantai 20. toukokuuta 2017

Ilmainen sontakuorma

Telepatiaako?

Muutama vuosi sitten sain luvan hakea hevostalleilta ilmaisen sontakurman kasvimaalle.
Olin innoissani. Pääsisin luomuviljelemään.
Lapoin peräkärryyn kukkuraisen kuorman, kun kerran ilmaiseksi sain.
Vihellellen ajelin höyryävän lastini kanssa kotiin ja pellonlaitaan.

Pitihän se toki levittääkin, joten mikäpä auttoi.
Talikko heilumaan ja kuorma pellolle. Pistin talikon kasaan, kerran jos toisenkin, nostin, käännyin ja hujautin lastin peltoon. 

Kuorma oli jo melkein tyhjä, kun astuin tyhjän päälle ja ristiselässä vihlaisi, mutta tein homman loppuun.

Tuli aamu. Hirveä kipu selässä. Pakko mennä selänkorjaajalle.
Onneksi sain ajan ja pääsin Jaskan käsittelyyn. Kerroin kuinka olin vamman saanut. Päivittelin siinä samalla sitä 'ilmaista' sontakuormaa - eipä se nyt ihan ilmaista sitten ollutkaan, mutta selkä tuli kuntoon ja sovittiin kontrollikäynti seuraavalle viikolle.

Viikon päästä kontrollissa:
Pieni vastaanottotila oli jaettu verholla kahteen osaan. Toisen verhon takana oli hieronta käynnissä, mutta Jaska otti minut käsittelyyn toisessa loossissa.

En tiedä ajattelinko sitä sontakuormaa, mutta havahduin kuuntelemaan naapureitten keskustelua. Verhon takana hieroja alkoi kertoa asiakkaalleen tarinaa 'eräästäkin asiakasta, joka oli loukannut selkänsä ilmaista lantakuormaa luodessaan ...'
Teki mieleni huikata, että "Täällä se makaa! "mutta kuuntelin vain mielenkiinnolla kuinka juttu eteni.

Suunnilleen se meni niinkuin olin sen edellisellä viikolla kertonut, mutta kuulosti hieman värikkäämmältä.

Sattumaa vai telepatiaa?

sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Valintoja

Facebookissa kiersi tällainen:

"Muut osti verhoja, Tapio Liinoja.
Muut meni yli, Muhamed Ali.
Muut löi swingin, Vladimir Putin.
Muut otti taksin, John Lennon.
Muut valitsi kaidan tien, Lea Laveen.
Muut oli kasvot kameraan päin, Markus Selin.
Muut sai töitä, Teuvo Loman.
Muut oli outoja, Eppu Normaali.
Muut oli ankkoja, Riki Sorsa.
Muut oli kuusia, Saku Koivu.
Muut halus Eevan, Kofi Annan.
Muut oli harakoita, Kaisa Varis.
Muut piti näpit kurissa, Pekka Kouri.
Muut kesti, Jerry Lewis.
Muut oli leppäkerttuja, Wilson Kirwa.
Muut osti hehkulampun, Thomas Ledin.
Juhannus oli valoisa, Vappu Pimiä."



maanantai 1. toukokuuta 2017

Lataus ongelmia

kuva: MS Office
"Seitsemänkymppinen mies meni naimisiin kolmekymppisen naisen kanssa. Kolme vuotta he harrastivat kaikkea asiaan kuuluvaa ja rakkautta riitti, mutta lapsia ei alkanut kuulua.
 
Mies alkoi hermostua ja varasi ajan tohtorille.

- Tutkipas nyt, mikä on vikana, kun lapsia ei tule.

Tohtori katseli pitkän tovin hänen sukukalleuksiaan ja tuumasi:
- Luulen ettei elimessä ole mitään vikaa, mutta se taitaa jo liian vanhaa mallia."
Tiesithän, että kuvien ja tekstien kopiointi ei ole sallittua, mutta voit kyllä jakaa linkin tähän blogiin tai tekstiin. :)