Lääkärien uusia saneluja, osa 2
- Potilas on parantunut hoidosta huolimatta.
- Alaraajoissa todetaan 1,5 metrin pituusero.
- Lisäksi vasen silmä sanoo, ettei kunnolla näe.
- Ulosteen väri erittäin pahanhajuinen.
- Kotitilalla tehty sukupuolen vaihdos, joten työt vähenemässä.
- Potilas lopetetaan kortisoni-annoksella muutaman päivän päästä.
- Juonut kaksi pulloa kirkasta puoleen mieheen.
- Varpaissa kynsivallin tulehdus, poistetaan kaikki viisi varvasta.
- Potilas on voinut puhua normaaliin tapaan oikealla korvalla.
- Liikkuu vasemmalla kädellä spontaanisti
- Tulee kipsin poistoon ja ompeleiden vaihtoon.
- Tilataan yhdellä jalalla seisovat lantiokuvat.
- 35-vuotias konttoristi. (Potilaan ammatti oli kanttori).
- Kives ja penikset.
- Puhelinsoiton perusteella tullut uusi kuhmu päähän.
- Potilas tulee näyttämään oikeaa keskisormeaan.
- Tänään taas huimailua ja nimenomaan jalkeilla ollessa kaatuilua.
- Perunoita kuoriessa oikea nilkka kipeytynyt.
- Itsenäisyyspäivänä pudonnut WC-pytyltä ja 118 tullut apuun.
- Ainakin 2 pv päässä soinut "Tango kohtalon". Nyt tuskastunut niin päässä soivaan musiikkiin, että yrittänyt itsemurhaa.
- Eilen ei muista syöneensä mitään sopivaa.
- Tulosyy: Virtsan haju hengityksessä, pää tuntuu tohelolta.
- Potilas kertoo, että veri ollut punaista jo pari päivää.
- Potilas kertoo, että puhe on ollut lässytystä ja kävelee apinamaisesti. Kotona kävelee seiniä pitkin.
- Kun potilas menee WC:een, joutuu istumaan siellä tunnin, että jaksaa lähteä pois.
- Tänä aamuna potilas mennyt vessaan. Tuolloin tullut kumma tunne siitä, että ollut siellä aikaisemminkin.
- Kyseessä 78-vuotias nainen, joka tyttären kanssa puhuessa nyrjäyttänyt leuat.
- Potilas siis eilen kaatunut ja lyönyt vasemman päänsä.
- Potilas autonkuljettaja. Muutoin terve.
- Huumeiden käyttäjä, ei muuta säännöllistä lääkitystä.
- Potilas kertoo, että aamujäykkyys kestää 2 tuntia.
- Vasen nilkka murtunut pari vuotta sitten, kipsissä.
- Lyönyt päänsä ja ottanut siihen 18 kpl 800 mg tabletteja ja viinaa. Alcometer 2.8 promillea. Päätä särkee yhä.
- Tänään havainnut ranteessa kiputilan läimäytettyään kuuroa kissaa.
- Valvonut koko yön, ajoittain nukkunut.
- Potilas kertoo, että puoliso hyppinyt rintakehän päällä potilaan maatessa lattialla mahallaan.
- Väittää sokerin vievän jalat alta. Puhaltaa 2.9 promillea.
- Esitiedot: Potilas ei suostu antamaan.
- Tulosyy: Ei ole syönyt 3 viikkoon mitään.
- Päivässä n 20 pll olutta. Oluen katsoo olevan ainoa itselleen sopiva ravinto. Alkoholin käytön kieltää kokonaan.
- Tulosyy: Kaatunut, oikea nilkka humalassa.
- Niellessä tuntuu kipua kiveksissä saakka säteillen aina isovarpaiden niveliin.
- Oikea kylki tippunut hevosen selästä maanantaina.
- Kaksi viikkoa lyöty takaraivoon kirveellä.
- Asiallisesti vastaileva hyvin artikuloiva mies. Puhaltaa 4.09 promillea.
- Takaraivolla Mersun muotoinen haava.
- Potilas kiroilee, kun mahaa painelee, eli saattaa aristaa.
- Yleistilaltaan kohtalaisen hyvä nainen.
- Potilas katsoo silmiin tutkijaa ja irvistelee symmetrisesti.
- Potilaan purema tuntuu tavalliselta.
- Yt hyvä. Tällä hetkellä vainaa.
- St: Kuiva ja asiallinen potilas.
- St: Ihmettelee vatsansa muotoa, joka pömppö. Vatsa palp pehmeä, rauhallinen kaljamaha.
- Haisee kovasti vanhalle viinalle. Hyvin takatuupparissa.
- Konsultoitu kirurgia. Hoidoksi teipataan jalka naapurin varpaaseen kiinni kolmeksi viikoksi.
- Poistetaan roska silmästä rikkalapiolla.
- Ei vaikuta allergiselta venäläiselle viinalle.
- Todennäköisesti kysymys huonosta kunnosta, päästetään hyväkuntoisena kotiin.
- Kehotetaan ostamaan lisää rautaa ja syömään sitä.
- Keskikaljan ystävä on, jota ei kuitenkaan käytä.
- Omatoimisesti noin 10 tuntia sitten pahoinpidelty.
- Tullut tunne, että pää puolittunut ja lopettanut lääkityksen.
- Nyt päättänyt yrittää vähän pidempää unta ja ottanut 14 kpl Imovanea kerralla ja alkoa.
- Kipsi kaatunut ja haljennut
- Seurannassa potilas lämpenee.
- Nykyvaiva: Ei vaivoja.
- Massiivisen obeesi. Syö kotona kaiken mitä löytää.
- Runsaasti pieniä elukoita ympäri kehoa.
- Rikan poisto lapiolla ja muut toimenpiteet.
- Normaali rasitus 200 metriä ja 2 tyynyä
- Peniksessä kasvaa todennäköisesti sieni
- Appendix vaalea, vapaa, viaton.
- Appendix koiran lötkön kokoinen.
- Preparaatti: Appendix nakkimakkaran kokoinen.
- Huom! Koko ajan kyseessä vasen polvi vaikka olisi välillä oikeasta puhe.
- Kotiutetaan pitkässä kipsisaappaassa.
- Esitiedot: Potilaan sydänasiat kunnossa.
- Ei muista onko ollut autokuskina vai kuljettajana.
- Vaivaa kengässä ja haluaa sen poistoa.
- Sukeltanut ollessaan työmatkalla uima-altaaseen (ammatti: osastopäällikkö).
- Päästään munuaisonteloon nyt hyvin. Kierrellään ja tähystellään ontelostossa.
- Potilas mahallaan akillesjänteen päällä.
- Oireena pettäminen.
- Annetaan varovainen istumalupa.
- Potilas on voimistelunopettaja, muutoin terve.
- Potilaan selkäkipu kipeytyy seisomisesta.
- Tunto normaali siinä määrin kun pystytään voimakkaassa humalatilassa toteamaan.
- Kontrolli 3 viikkoa. Jos kaasukupla on poissa, potilas voi lentää.
- 57-vuotias kollega, muuten terve.
- Potilas kuuro, muuten asiallinen.
- Potilas huomannut huhtikuussa vasemman kielen reunassa vaalean alueen.
- Lähetetään potilaalle perästä uusi aika.
- Lonkkavaivansa vuoksi hoidossa omalla silmälääkärillä.
- Saanut jotain lääkettä, jota ei ole kuitenkaan edes kokeillut. Keskiolutta sen sijaan käyttää usein lääkkeksi.
- Useita nilkkoja molemmissa jaloissa, enemmän vasemmalla.
- Vasemman posken ihomuutos, joka sijaitsee oikean silmän alla, poistetaan...
- Potilas muuttanut Vaasasta Turkuun. Muuten terve.
Tiesithän, että kuvien ja tekstien kopiointi ei ole sallittua, mutta voit kyllä jakaa linkin tähän blogiin tai tekstiin. :)
Tulee entinen työ terveysasemalla mieleen.... ;)
VastaaPoista:D "Ei niin pientä pilaa, ettei puolet totta". (vanha sanonta)
VastaaPoistaOsin samoja kuin aikaisemmat
VastaaPoistahahhahahshahahaaaaaaaa
VastaaPoista