Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2011.

Koirien Kalevalanpäivä

En tykkää keltaisesta lumesta portinpielessä! Koko talven olen käynyt hiljaista, loppumatonta taistoa koiranpissittäjien kanssa. Joulun ja uudenvuoden ajan poltin portilla jäälyhtyjä keltaisen lumen torjumiseksi. Siirsin lumia ja lapion penkkoja. Onnistuin aika hyvin;  kuka nyt kehtaa koiraansa karvoineen polttaa!   Väsyin tulien vahtimiseen kuitenkin aika pian, vaikka sain vastapäisestä talosta sympatiaakin. Pissit häiritsee heidänkin aamujaan. Naapurit osallistuivat pissien torjuntaan ja ripottelivat hangelle sitruunahappoa! Pikku pussillinen ei oikein tepsinyt - olisi varmaan pitänyt käyttää reilusti säkillinen. Kalevalanpäivän lähestyessä rustasin suomenlippuja ja sain idean!    Kaivoin vanhat jäälyhdyt hangesta ja istutin lyhtyihin pienet liput liehumaan. Jäädytin lipunvarret pohjaan kiinni, ettei tuuli vie. Siirsin lyhdyt portinpieleen ja jäin odottamaan. Kukapa kehtaisi pissittää lemmikkiään suomenlipun päälle?  Vaikka koira ei lippua tunnistaisikaan, silti luulisin