torstai 17. joulukuuta 2009

Hei, oletko 40-, 50-, 60- tai 70-luvun lapsi? ... lue ja ihmettele :)

konepelliprinsessat  (-60 luvun puoliväli)

sähköpostista poimittua:


Kuinka olet voinut pysyä elossa näin kauan?

1. Autoissa ei ollut turvavöitä eikä niskatukia, turvatyynyistä puhumattakaan (airbags)!

2. Takapenkillä oli hauskaa eikä mitenkään vaarallista.       

3. Pinnasängyt olivat värikkäitä ja vähintään lyijypitoisilla tai muilla myrkyllisillä tai arveluttavilla maaleilla lakattuja.

4. Ei ollut mitään lapsiturvalukkoja pistorasiossa, auton ovissa, lääkepulloissa eikä kemiallissa kodin puhdistusaineissa.

5. Voitiin jopa ajaa fillarilla ilman kypärää.

6. Juotiin puutarhaletkuista sekä muista lähteistä, eikä mistään steriileistä limupulloista.

7. Rakenneltiin „mäkkäreitä“. Ja ne joilla oli onni asua mäellä olevan kadun varrella, saivat kokeilla nopeusennätyksiä ja ehkä puolessavälin mäkeä todeta säästäneensä jarrussa.

8. Saatiin leikkiä ulkona kunnes ilta alkoi hämärtyä. Ei ollut kännyköitä, eikä kukaan tiennyt missä pörrättiin. Uskomatonta!

9. Koulua kesti puoleen päivään. Ruokailutkin oli jo hoidettu.

10. Meillä oli naarmuja, murtuneita luita ja silloin tällöin katkenneita hampaita, mutta koskaan, koskaan ei viety ketään oikeuteen, vaikka pientä riidan tapaista leikeissä olikin mukana. Kukaan ei ollut syyllinen, vain me itse.

11. Me voitiin mutustella makeita ja voileipiä, juoda oikeita sokerijuomia eikä meillä ollut mitään painopulmia – koska oltiin aina ulkona leikkimässä ja erittäin aktiivisia.

12. Voimme jakaa limumme keskenämme, neljän tai viidenkin kaverin kanssa juoda samasta pullosta tai myöhemmin kaljakolpakosta, ilman että joku olisi siihen kuollut.

13. Meillä ei ollut Playstation-, Nintendo 64-, X-Box- ja muita vídeopelejä, ei 99 kaapelikanavaa, ei videonauhuria, eikä Dolby Surroundia. Ei kännyköitä, tietokoneita eikä Chat-roomeja tai e-baytä Internetissä. - Meillä oli vain ystäviä ! 

14. Me voitiin mennä ulos jalkaisin tai fillarilla kavereita tapaamaan, vaikka asuivatkin kilometrien päässä. Voitiin mennä taloon koputtamalla oveen tai jopa ilmankin ja hakea kaverit leikkimään.
 ...niin, leikittiin ulkona, kamalassa maailmassa. Ihan ilman vahteja! Kuinka se oli mahdollista?

15. Pelattiin futista yhteen maaliin ja jos jotakuta ei otettu sillä kertaa joukkueeseen mukaan, niin ei siitä mitään psyykkistä traumaa saanut eikä mailmanloppuakaan tullut.

16. Jotkut koululaiset eivät olleet yhtä hyviä kuin toiset, ja kun jäätiin luokalle, niin sittenhän kerrattiin se lukuvuosi. Ketään ei sen takia lähetetty psykiatrille tai psykologille.
Kellään ei ollut dislexiaa tai keskittymispulmia, eikä kukaan ollut hyperaktiivi. - Kouluvuosi vai kerrattiin ja jokainen sai mahdollisuutensa.

17.  Meillä oli vapautta, vapaa-aikaa, takaiskuja, menestyksiä ja tekemistä - ja niitten kanssa opittiin toimimaan.

Jokerikysymys:
Miten olemme pystyneet pitämään itsemme elossa näinkin kauan? 

Ja ennen kaikkea:
Kuinka pystyimme kehittämään personallisuuttamme?
      
Kuulutko myös näihin ikäluokkiin?
* Jos näin on, jaa tämän blogin linkki saman ikäisille ystävillesi, ja kerro myös lapsillesi, sisarenlapsillesi, kummilapsillesi, jotta hekin näkisivät 'kuin ennen oli'.
(...mutta, ei ole pakko, mitään pahaa ei tapahdu vaikka et kerro tästä kenellekään!)           
Varmastikin sanovat elämämme olleen yksitoikkoisen, mutta me oltiin onnellisia - vai kuinka?  ;-)

*  Fanniilo muokannut tekstiä 23.4.2014 klo 15.35

keskiviikko 4. marraskuuta 2009

Illoo elämään savolaesittain

sähköpostista pomittua:

Savolainen ei tykkää leuhkimisesta. Jos jenkki menee kehumaan savolaiselle, että hänen maanmiehensä on kävellyt kuussa, niin savolainen vastaa, että minäpä oon muannu aaringossa.

*****

Synnyttämään oli tullut mustalaisrouva. Lääkäri huomasi, että kaikki oli muuten kunnossa, mutta lapsi oli syntymässä väärinpäin.
No, ei siinä muuta kuin tehtiin se mitä yleensä tehdään; Käännettiin lapsi toisinpäin. ”Harva sitä on päevystysvuorossa kiäntänä rommaanin”, lääkäri pohti.

*****

Kaksi savolaisäijää seisoo keskellä Kuopion toria. Paikalle tulee turisti
ja kysyy äijiltä: - Excuse me. Can you tell me where I can find Puijo?
Äijät eivät ymmärrä, pudistelevat vain päätään. Sitten turisti yrittää kysyä samaa ruotsiksi. Äijät eivät ymmärrä, pudistelevat taas päätään. Sitten turisti yrittää kysyä vielä venäjäksi, mutta äijät vain pudistelevat päätään.

Turisti tuskastuu ja lähtee pois.

Äijät katsovat perään ja toinen sanoo toiselle: "Siinäs niät, eijoo tuosta kielitaijostakkaan mittään hyötyä."

*****

Savolaisäijä tuli lääkäriin. Istui tohtoria vastapäätä, ei puhunut mitään,
katseli vain ovelan näköisenä.
Tohtori odotti aikansa ja kysyi sitten mieheltä:
- Mikäs se teitä vaivaa?
- Arvooppas! vastasi äijä.

*****

Kalle oli Helsingissä käymässä ja päätti käydä katsomassa sitä paljon
puhuttua Kiasmaa. Hän kysyikin tietä helsinkiläiseltä.
Tämä neuvoikin auliisti: "Tota katua ku meet tonne ja siitä sit vasempaan nii siinä se tulee sua vastaan."
"No minäpä outtelennii sitten tässä, kun se kerran on tulossa tännepäe." Kalle vastasi.


SUOMI - SAVO:

Saisinko teelusikan? = Viskooppa melekutin!
Onko teillä kuntosali ja baari? = Piäsöökö teellä pottoomaan ja tokkoomaan?
Olen tietoisesti valinnut sinkkuelämän = Minnoun jiänä vanahakspoejaks
Kärsin rytmihäiriöistä = Pumppu rylykkyvää omia aekojaa
Olet viehättävän näköinen neitokainen! = Sinnout läsäkän näkönen pimu!

keskiviikko 21. lokakuuta 2009

LAMAFIX eli oppi nykyajan taloudesta

sähköpostista poimittua:

Lainan rahoitus


Rikas turisti saapui pikkukylän paikalliseen hotelliin keskellä talouslamaa. Hän asetti 100 euroa vastaanoton tiskille ja lähti katsomaan huoneita.

kuva: ms office
Hotellinjohtaja lähti saman tien 100-lappusen kanssa maksamaan velkaansa lihakauppiaalle .

Lihakauppias menei karjankasvattajalle ja maksoi samalla setelillä velkansa tälle.

Karjankasvattaja meni paikalliselle huoltamolle ja maksoi velkansa sinne.
Huoltamoyrittäjä meni kylän ilotytön luo ja maksoi tälle 100:n euron velkansa.
Ilotyttö meni hotelliin ja maksoi myös velkansa saamallaan 100-lappusella.
Hotellijohtaja laittoi setelin takaisin tiskille.

Turisti palasi takaisin vastaanottoon. Hän ei pitänyt huoneista ja otti 100-lappusen takaisin.

Kukaan ei siis ansainnut mitään, mutta koko kylästä tuli velaton ja kaikki katsovat myönteisesti tulevaisuuteen.

keskiviikko 7. lokakuuta 2009

Lasten suusta: Tosi viisautta

kuva: copyright fanniilo.com
sähköpostista poimittua:
Se joka saa hyvän kasvatuksen, siitä tulee kiltti. Sellaisella, joka saa huonon kasvatuksen on kivaa.
Timo 6v.

Joskus juhlan jälkeen tulee toinen juhlapäivä. Ei kukaan oikeastaan tiedä miksi se tulee, mutta ollaan vain iloisia ja lomalla eikä turhaan kysellä.
Anna 9v.

Ristiin voi ripustaa joulukuusen palloja, niin ettäJeesuksellakin on vähän hienompaa ja hän saa riippua hyvässä seurassa.
Tuomas 7v.

Joosef ei ollut Jeesuksen isä. Siinä oli joku juttu aasin kanssa, mutta en muista mikä.
Sanna 6v.

Jeesus kuoli pitkänä perjantaina. Kun hän eli, hän aina hoputti opetuslapsia, mutta kun hän oli kuollut, ne kävivät pitkälleen. Siksi sitä sanotaan pitkäksiperjantaiksi. He itkivät, mutta kyllä heistä oli mukavaakin lekotella vähän aikaa.
Kauko 8v.

Jeesuksella ei ollut lompakkoa, koska hänellä ei ollut taskuja. Vaipat vaan koko ajan. Sitten kävi todella huonosti.
Keijo 8v.

On kumma miten vähän saa aikaan, jos vain lakkaa yrittämästä.
Paula 8v.

Jos kaikki ovat ajoissa kotona, tulee perhepäivällinen. Muuten tulee usein vain pussikeittoa.
Lauri 6v.

Pappi kysyy tahdotko mennä naimisiin sen kanssa, joka seisoo siinä vieressäsi, vai haluatko mieluummin jonkun muun. Useimmiten siinä ei ole ketään toista, niin että vastataan tahdon.
Eero 7v.

Avoliitto ja avioliitto on melkein samaa, paitsi että toinen on pakollista ja toinen on vapaaehtoista.
Siiri 7v.

Minä en halua saada lapsia. Kinaa tulee ihan tarpeeksi nukkejen kanssa. Parempi olisi saada käytetty eläin eläintensijoituslautakunnalta.
Maija 7v.

Tasa-arvo tarkoittaa, että isä ja äiti tuottavat lapsia yhdessä. Ennen vanhaan vain äiti ruokki lapsen, kun isä kulki pankkiin ja takaisin.
Anne 7v.

Älä anna vauvoille sipulia, minä olen kokeillut.
Tiina 7 v.

Olen perinyt silmät isältä ja hiukset äidiltä. Toppatakin olen perinyt naapurilta.
Saara 7v.

Perheessä voi sanoa ihan mitä ajattelee eikä tarvitse pelätä, että joku ajattelee samalla tavalla.
Heikki 6v.

Kun tulee vanhaksi on yhä vaikeampaa liikuttaa ruumiinjäseniä ja erottaa niitä toisistaan.
Axel 9 v.

Silloin ymmärtää, että on tullut vanhaksi, kun ei jaksa kävellä sinne saakka minne pitäisi.
Victor 7 v.

Vanhainkoti on eräänlainen vanhojen ihmisten kennel. Perheet voivat jättää vanhuksensa sinne, jos ne lähtevät lomalle tai haluavat olla rauhassa. Vaikka siellä ei panna hihnaan.
Pelle 6 v.

Vanhainkodissa on paljon sellaista, mitä ei saa tehdä. Ne ei saa ajaa skeittilaudalla eikä syödä purkkaa eikä pitää ruudullisia jumppahousuja.
Lars-Erik 7 v.

Vanhainkodissa käytävillä haisee päivälliseltä ja nurkissa haisee jumalalta.
Siri 7 v.

Vanhat tädit katselevat mielellään alastomia miehiä. He eivät vain myönnä sitä, kun kysyy.
Tone 7

Vaikka vanhoilla tädeillä voi olla valtavat laitokset, maidontuotanto on kokonaan loppunut.
Håkan 7v.

Naisilla on muodot, mutta miehillä on salkku.
Björn 7 v.

Vanhemmat ihmiset eivät voi saada lapsia. Niiden munasarjat ovat loppuneet ja sitä paitsi miehillä on proteesiongelmia.
Petter 9 v.

Keisarileikkaus tarkoittaa, että vauva leikataan ulos hätäuloskäynnin kautta.
Martina 6 v.

Ihmisen tärkein osa on nenä, koska se on keskellä päätä.
Anton 4 v.

Melkein kaikilla on aivot. Vähä tyhmillä on kananaivot.
Johan 6 v.

Aivot ovat sitä varten, että hiukset pysyisivät kiinni.
Nina 5 v.

Jos ei ole hermoja, niin tekee paremmin työtä ja ehtii tehdä enemmän asioita.
Harald 7 v.

Maalaiset ovat vähän niin kuin eri rotua, niin kuin putkimiehet ja vanhemmat.
Anders 8 v.

Maalaiset tulevat onnelliseksi heti, kun tuntevat paskan hajun.
Ola 5v.

Puita on siksi, ettei ulkona olisi niin tyhjää.
Antti 5 v.

Ennen vanhaan maalaisilla oli navetassa tyrannosaurus rexeja ja liskoja.
Therese 5 v.

Jos ei ole yhtään rahaa, niin monet rupeaa köyhiksi.
Roope 6 v.

Pankit jakaa rahaa ihmisille, mutta isä saa sitä töistä.
Anna 5v.

Afrikassa lehmät syövät banaaneja, mutta jos ne ovat apinoita, ne asuvat aarniometsässä ja nyppivät kirppuja.
Christel 5 v.

Ne lehmät, jotka juoksevat eniten ravistelevat utareitaan, tekevät jugurttia.
Allan 5 v.

maanantai 21. syyskuuta 2009

Ystävälle ... Siskolle

kuva: copyright fanniilo.com
sähköpostista poimittua:

Nuori aviovaimo oli vierailulla äitinsä luona. Oli kuuma kesäpäivä ja he joivat jääteetä sohvalla. He puhelivat kaikenlaista ...elämästä, avioliitosta, aikuisuuden velvollisuuksista.

Äiti kilisytti jääpaloja lasissaan ja katsoi tytärtään syvälle silmiin ja sanoi
'Älä unohda Siskojasi' !

'He tulevat sinulle vielä tärkeimmiksi, kun vanhenet. Vaikka kuinka paljon rakastaisit miestäsi tai lapsiasi, tulet silti tarvitsemaan Siskojasi.'

Muista tavata heitä silloin tällöin, tee asioita heidän kanssaan.

Muista, että Siskot tarkoittaa kaikkia naisia, ystävättäriä, tyttäriä, kaikkia sukulaisnaisiasi.

Sinä tulet tarvitsemaan muita naisia. Naiset tarvitsevat aina toisiaan.'

Olipas hassu ohje, nuori nainen ajatteli.
Enkö ole juuri mennyt naimisiin?
Enkö liittynyt parien maailmaan? Olen naimisissa oleva nainen, hyvänen aika!
Aikuinen!
Totta kai mieheni ja tuleva perheeni ovat ne, jotka riittävät minulle loppuelämäni!

Mutta hän kuitenkin oli kuunnellut äitiään. Hän säilytti kontaktit Siskoihinsa ja sai uusia naisystäviä vuosien myötä. Kun vuodet kuluivat, hän alkoi pikkuhiljaa ymmärtää, että äitinsä todella tiesi,mistä puhui. Kun aika ja elämä tekevät muutoksia naisen elämään, Siskot ovat yksi pysyvä ja muuttumaton asia!

Elettyään yli viisikymmentä vuotta, tässä on tärkeimmät asiat, jotka hän on oppinut:

• Aika kuluu
• Elämä kuluu
• Välimatkat erottavat
• Lapset kasvavat
• Työpaikat tulevat ja menevät
• Rakkaus kasvaa ja katoaa
• Miehet eivät ole sitä mitä pitäisi
• Sydämiä särkyy
• Vanhemmat kuolevat
• Kollegat unohtavat
• Ura päätty

... mutta Siskot säilyvät, oli teidän välillänne sitten kuinka paljon aikaa tai välimatkaa.
Jos sinun täytyy kulkea yksin, Siskot ovat matkan varrella kannustamassa, rukoilemassa puolestasi, nostamassa sinua, puuttumassa asioihin puolestasi ja odottamassa syli avoinna, kun tulet polkusi päähän.

Vaikka joskus rikkoisit sääntöjäkin, he kulkevat rinnallasi tai auttavat sinut pulasta.
Tyttöystävät, työystävät, tyttäret, tyttärentyttäret, miniät, kälyt, äidit, isoäidit, tädit, siskontytöt, serkut, kaikki ihanat naiset siunaavat elämäsi!

keskiviikko 9. syyskuuta 2009

Testi - Tunnista auton osia


sähköpostista poimittua:

1. Tarkkaile kuvia ja mieti mitä auton osia ne kuvaavat.

2. Laita vastaukset paperille ja tarkista osaamisesi.

(kuvaa klikkaamalla saat siitä isomman)


Vastaukset löytyvät alta kommenteista, mutta älä lunttaa :)!

maanantai 17. elokuuta 2009

Varokaa! Vieraskielinen pankkihuijausyritys...

sähköpostista poimittua:

Varokaa!

Vieraskielinen pankkihuijausyritys...
Savonmuan Noorteasta iltoo!
Pankilla männöö hyvi, voettoo tulloo jotta holovit pullistelloo!
Myö onki piätetty, että jaetaa ylmiäräne poonus koko vuojelta ja jaetaa se muijennii pankkie asiakkaelle.
Sitä varten myö tarvitaan sinunnii sos-tunnus, tilinumero
ja pankkikortin tunnusluku, niin piästään poonusta jakamaan!

Tätä tillaisuutta elä missoo!

torstai 4. kesäkuuta 2009

Ei pitäisi olettaa

Taas tuli pieni moka, mutta tällä kertaa olin lähes syytön :) !

Olimme matkalla Visbyseen ja odottelimme laivan rantautuessa ulospääsyä.
Taisimme olla ainoat reppumatkaajat, eikä muita suomalaisiakaan kuulostanut olevan paikalla.

Istuskelimme ravintolajakkaroilla ja ystävättäreni Eija tarkkaili jonossa olevia ihmisiä. Tovin katseltuaan hän tosesi suomeksi, että "...kyllä ruotsalaiset käyttää paljon nuuskaa". Yksi nuorimies käveli ohitsemme ja Eija jatkoi jutusteluaan ... "kato nyt, tollakin oli mälli huulessa."
Taisin mainita jotakin siihen suuntaan, että meilläkin nuoret miehet käyttää nuuskaa, vaikkei sitä meiltä saakkaan.

Laiva rantautui ja unohdimme nuuskat ...
HamnHotellin pihassa laivassa tullut 'nuuskamies' tuli vastaan ja tervehti meitä iloisesti
"No, mitäs tytöt?"...taisimme vähän häkeltyä, mutta vaihdoimme kuulumiset suomeksi.

perjantai 3. huhtikuuta 2009

Paha moka

Eilen juoksulenkillä vastaani tuli henkilö, joka palautti mieleeni taannoisen mokani. Onneksi minulla oli nyt aurinkolasit päässä, eikä hän katsonut kohti!

... taisi olla vielä kesä tai alku syksy, kun olin tavallisella juoksulenkilläni; kiersin rantaraittia. Edelläni 'juoksi' nainen, suurin piirtein ikäiseni .

Innostuin seuraamaan hänen juoksuaan ja ajattelin mielessäni ... onpa erikoinen tyyli ... hidasta juoksua, ei kun kävelyä ... juoksua sittenkin. - Ei, kyllä se on kävelyä ?

Saavutin hänet ja koska minulla oli juoksusta johtuen hyvin euforinen olo, heittäydyin tuttavalliseksi ja rupesin jututtamaan tätä tuiki tuntematonta naista.

Aloitin tietenkin ihan neutraalisti säästä, mutta heti seuraavaksi lipsahti
" Sulla on tosi kiva tyyli. Onko tuo sitä tehokävelyä, jota nyt on kovasti mainostettu täällä Oulussa? ... Olen kuullut siitä, mutta en ole päässyt kokeilemaan. Työkaverit kehui, että se on tehokasta."


Nainen katsoi minua hetken ja vastasi sitten hyvin asiallisesti "Kyllä tämä on minun tapani juosta, ja näin jaksan hyvin liikkua tunnin verran. Sitäpaitsi, olen jo sen verran iäkäs, että säästän näin myös jalkojani. "

En tarkalleen muista, mitä selitin ja miten yritin 'pestä kasvoni', mutta melko pikaisesti toivotin hänelle hyviä juoksuja ja jatkoin matkaani.

Voin sanoa vain, että VÄHÄN nolotti!

sunnuntai 8. helmikuuta 2009

Alennusmyynnit

Nyt alennusmyynneistä saa kulemma kaikkea

... kenkiäkin osamaksulla ja ilman korkoa.
- niin ja pyöriä myydään ihan polkuhintaan.

Kaannattaa tulla kauempaakin :)

perjantai 16. tammikuuta 2009

TÄHTIMERKIT BAARISSA

sähköpostista poimittua:








Oinas pyyhältää baariin niin lujaa vauhtia ettei ovimies tajua edes mikä hänen ohitseen viuhahti.

Oinas suuntaa suoraan baaritiskille, tilaa kymmenen vodkasnapsia, jotka viskaa kurkkuunsa alta minuutin. Kyytipojaksi hän kaataa kannullisen sangriaa ja muutaman oluen ja sytyttää savukkeen; pakko saada toimintaa aikaiseksi.

Härkä saapuu autolla. Hän kävelee rauhallisesti baaritiskille, tilaa Irish Coffeen ja etsii miellyttävän nurkkapöydän jossa nautiskelee pehmeästä nojatuolista, sisuksia lämmittävästä juomasta ja sikarista; muut tanssikoon.

Kaksonen saapuu baariin tanssien. Hän flirttaa ensin ovimiehen kanssa, viilettää sitten vessaan, törmää tuttuihin, ja löytää myöhemmin tiensä baaritiskille. Tilaa pirskahtelevan pirteän drinkin ja ryntää ketkuttamaan tanssilattialle; kukapa nyt paikallaan pysyisi?

Rapu ei olisi edes halunnut lähteä baariin. Hänellä oli niin ihanaa sohva nurkassa mummon vanhan huovan alla. Rapu astuu sisään verryttelyhousuissaan varovasti pälyillen. Hän toivoo törmäävänsä johonkin tuttavaan jotta tulisi kotoisan turvallinen olo. Tiskiltä rapu tilaa oluen.

Leijona saapuu sisään suurieleisesti kimaltelevassa asussaan.Toivottavasti kaikki huomaavat. Hän kävelee ympäristöään tarkkaillen tiskille. Leijona tilaa kuohuviiniä ja jää istumaan baaritiskille mairea hymy naamallaan jotta kaikki huomaavat hänet.


Väliaikatiedotus:
Oinas on haastanut riitaa jo kolmen henkilön kanssa. Kaksonen on käynyt jo oksentamassa sekä lähentelemässä puolta ravintolan henkilökuntaa ja jokaista asiakasta. Rapu jutustelee 85-vuotiaan sedän kanssa pula-ajasta. Härkä nauttii olostaan nurkkapöydässä.


Neitsyt saapuu sisään. Häntä inhottaa viettää iltaa rietastelijoiden kanssa ravintolassa. Mieluummin hän olisi siivonnut kotiaan ja järjestellyt postimerkkikokoelmaansa. Neitsyt siirtyy huomaamatta tiskille ja tilaa tuoremehua; ... soittaisivat edes jotain klassista musiikkia.

Vaaka saapuu uudessa asussaan, hajusteilta tuoksuen. Hän flirttaa ovimiehelle leveästi hymyillen. Vaaka suunnistaa tiskille ja tilaa jonkun nätin, makean ja seksikkään juoman. Vaaka huomaa toisella puolellaan neitsyen; ... miten kukaan voi pukeutua noin tavallisesti?

Skorpioni saapuu moottoripyörällä. Hän täräyttää prätkänsä parkkiin ja astelee sisään nahka-asussaan. Tänä iltana täytyy saada seksiä ja rokkenrollia, hän ajattelee. Skorpioni tilaa tiskiltä salmiakkikossua ja paukun jonka nimi on Terrible death. Skorpioni iskee silmää vaa`alle, joka poistuu paikalta liukkaasti.


Väliaikatiedotus:
Oinas on heitetty jo kertaalleen pihalle haastettuaan riitaa ovimiehen kanssa (luikkinut salaa sisään uudestaan). Kaksonen katosi wc:hen kahden miehen ja naisen kanssa. Rapu itkee ikävästä äitinsä helmoihin. Leijona kertoo ihailijajoukolleen tarinoita itsestään. Neitsyt murjottaa. Vaaka tanssii kuumaa tangoa ihanan adoniksen kanssa. Härkä juo edelleen samaa Irish Coffeeta.


Jousimies saapuu sisään ison kaveriporukan kanssa. Tilaa tiskiltä Long Island Ice Tea:n ja ryntää tanssimaan 80-luvun discohittiä. Tanssilattia ei riitä, hän hyppää tanssimaan myös pöydälle.

Kauris tulee yksin. Hänellä on masennuskausi menossa, ja töistäkään ei olisi huvittanut lähteä. Hän ottaa kossukolan ja menee yksin pöytään. Samalla kun humaltuu voi suunitella uusia työasioita.

Vesimies saapuu iloisena. Mukava tavata uusia ihmisiä. Hän tilaa tiskiltä siideriä ja päätyykin pian väittelemään politiikasta.

Kalat saapuu juuri ennen valomerkkiä. Hän on juonut hyvät pohjat kotona ja onkin hilkulla päästääkö ovimies häntä sisäänkään. Kalat tilaa äkkiä juoman tiskiltä kun vielä saa ja menee tanssi lattialle huojumaan yksinään viimeisten hitaiden tahdissa haaveillen että olisi joku jonka kanssa tanssia.

TÄHTIMERKIT LÄÄKÄRISSÄ








sähköpostista poimittua:

OINAS astelee sisään lääkärin vastaanotolle varmoin askelin, ripeästi ja tehokkaasti.
Jo ennen kuin lääkäri kerkeää suutansa avaamaan kysyy oinas ponnekkaasti, "Sanokaa suoraan, paljon minulla on elinaikaa". Oinas on hyvin omatoiminen potilas, hän tahtoo ehdottomasti ottaa itse omat verinäytteensä, tutkia oman virtsanäytteensä ja määrätä omat lääkkeensä. Kipua tämä potilas ei tunne, vaan verinäytekin otetaan syvältä ja ronskisti, laastareista hän kieltäytyy, ne ovat nynnyille.


HÄRKÄ on vastaanotto huoneessa jo ajoissa sillä hänestä on mukavaa istua nojatuolissa aikakausilehtiä lukien. Kun lääkäri kutsuu härän sisään, alkaa pienet hikikarpalot nousta otsalle, häntä hieman jännittää. Lääkärin pyytäessä härkää nousemaan tutkimuspöydälle makaamaan on härkä hyvillään, hän pääsee vaaka-asentoon. Lääkärin painellessa härän muhkeaa vatsaa on härkä jo untenmailla ja huoneessa soi mahtava kuorsaus. Tätä potilasta ei sitten saakaan ulos vastaanotolta vähään aikaan.

KAKSONEN on harvoin sairas.
Hän menee usein vain ja ainoastaan lääkärintarkastukseen ja reseptien uusimiseen. Kaksonen flirttaa lääkärille ja riisuu kaikki vaatteensa vaikka lääkäri kehotti vain nostamaan paidanhelmaa. Hän myös rakastaa saada leikkiä stetoskoopilla ja kakkanäyteputkiloilla. Lopuksi kaksonen tahtoo aina esittää omia kysymyksiään lääkärille, "miksi veri on punaista", "mistä ilmavaivat johtuvat", "miksi ihminen näkee unia"...

RAPU on huolissaan terveydestään usein, ja käy siksi jatkuvasti lääkärissä.
Olihan hänen mummonsa tädillä sentään Parkinsonin tauti ja isosedällä oli vatsakatarri vuonna -65. Rapu ujostelee vaatteiden riisumista ja virtsanäytteen antamista, pissapurkin rapu kuljettaa salaa hiipien labraan, kuinka noloa pissata purkkiin! Rapu on myös niitä potilaita jotka puhuvat kyllästymiseen asti kaikkien tuntemiensa ihmisten sairauksista, hän ei unohda myöskään kertoa äitinsä ikävästä peräpukamavaivasta.

LEIJONA menee lääkäriin asenteella, ettei hänessä voi mitään vikaa olla.
Hänhän on loistavassa kunnossa. Leijona yleensä käykin lääkärissä vain ja ainoastaan siksi että pääsee tuulettamaan ja hurraamaan omia loistavia veriarvojaan, "Jee, hemoglobiini 169, senkka 5! " Leijona on sitä mieltä että ainoastaan köyhät ja surkeat sairastavat. Verinäytettä antaessaan leijona pyytää hoitsulta puhelinnumeron ja iskee silmää maireasti.

NEITSYT on käynyt ennen lääkärin tapaamista kolme kertaa suihkussa ja huolestuu vielä vastaanotto huoneessakin että onko hän nyt varmasti tarpeeksi siisti lääkäriä tapaamaan.
Neitsyt on terve kuin pukki, hänhän noudattaa orjallisesti lääkäriin määräämää ruokavaliota. Labrassa neitsyt ojentaa hoitajalle omat verinäytteenottopiikkinsä, eihän hän voi mitä tahansa piikkejä antaa työntää ihonsa alle, omat piikit hän on itse desinfioinut.

VAAKA on hyvin kuuliainen potilas.
Hän vastaa kysymyksiin asiallisesti. Lääkärin asusta vaa’alla on kuitenkin oma mielipiteensä, "kuule herra tohtori, oletteko koskaan harkinnut tuon valkoisen takin vaihtoa vaaleansiniseen, sopisi silmiinne ihanasti". Vastaanottohuoneen akvaario kiinnostaa häntä eniten, aina ennen lääkärin tapaamista vaaka kertoo kaikki kaupungin juorut akvaariokaloille, sillä hehän kuuntelevat!

SKORPIONI on epäluuloinen potilas.
Siksi hän käy lääkärissä harvoin. Hän on varma että hänen verinäytteestään kloonataan ihmisiä ja että hänen ihonsa alle on salaa istutettu mikrosiru. Skorpionilla on virtsanäytettä varten mukana pullollinen kaverin virtsaa, että edellisen illan dopingit eivät näy näytteessä.

JOUSIMIES tulee lääkäriin aina matkoilta palattuaan ja aina hänellä on jonkinmoinen salmonella tai muu pöpö suolistossa. Lääkärin kehotuksesta huolimatta hän ei koskaan kieltäydy maistelemasta eksoottisia herkkuja. Joskus lääkäri on jopa epäillyt jousimiehen haalivan tahallaan itselleen tauteja saadakseen lisää jännitystä elämään.

KAURIS on varma että kuolee minä hetkenä hyvänsä.
Masentunut sarvipää mässäilee itsesäälillään ja pyytää lääkäriä ottamaan kaikki mahdolliset kokeet. Jopa kauriin sydänkäyräkin menee alamaissa. Lääkärin kertoessa että kaikki on hyvin kauris saattaa hymähtää ja todeta "täytyy siis kai taas peruttaa sen ruumisarkun tilaus".

VESIMIES tietää yleensä jo itsekin mikä häntä vaivaa.
Hän nimittäin tuntee kaikki sairaudet lääkärikirjan perusteella. Vesimies onkin niitä potilaita jotka mielellään tutkivat ensin itseään kotilaboratoriossaan ja sen jälkeen menevät lääkäriin kurkkuunsa juuttuneen tähystysputken kanssa.

KALAT on hermostunut potilas.
Hän itkee tirauttaa pari kyyneltä ja kauhistuu kuullessaan että joutuu luovuttamaan tipan verta. Hän itkee hieman lisää kuullessaan painoindeksinsä ja Niagaran putous on valmis viimeistään näöntarkastuksen kohdalla. Lääkäri usein määrääkin kaloille mielialalääkityksen ja rauhoittavia.
Tiesithän, että kuvien ja tekstien kopiointi ei ole sallittua, mutta voit kyllä jakaa linkin tähän blogiin tai tekstiin. :)