Mark Levengoodin ja Unni Lindellin kirjasta
VANHAT TÄDIT EIVÄT MUNI
Mikä on aika?
- "Aika kertoo oletko ehtinyt vai myöhästynyt. /PAULI 4 V.
- Aikaa tarvitaan kiireeseen. /EETU 6 V.
- Rakkaus tulee etelärinteeltä, juuri siksi sinne on kasvanut puita./JOEL 5 V.
- Rakkaus tuntuu jaloissa. Ne kävelee sinne päin johon on rakastunut./MATIAS 6 V.
- Tunteita tarvitaan olosuhteisiin. Voi olla sellainen olosuhde, että tykkää jostakin tai sitten ei./EVELIINA 5 V.
- Iloisena olo tuntuu päässä. Tarkemmin sanoen huulissa, kun nehän vain venyy ja venyy. /JULI 6 V.
- Avioliitto on melkein sama kuin että mennään naimisiin. Erona on se, ettei pidetä mekkoa päällä./SARA 7 V.
- Kun isä ja äiti tekevät vauvan, kumpikin on vastuussa omasta puolestaan. Jos tulee tyttö, äiti vastaa alapuolesta. Jos tulee poika, hän vastaa yläpuolesta. Niin helppoa se on./KRISTIN 5 V.
- Hedelmöityksen hetkellä isä sulautuu yhteen äidin kanssa./MARITA 6 V.
- Jos isän siemen ei tapaa äidin munaa, siitä tulee vain tavallinen munakas./MIKAEL 6 V.
- Jos ei voi saada lapsia, voi lääkäri tehdä sellaisen koeputkessa. Mutta useimmat lapset on tehty tavallisissa putkissa./FRED 7 V.
- Ei ole oikein hyvä, jos raskaana olevilla naisilla on munalikööriä pissassa./TOVE 9 V.
- Vanhat ihmiset eivät ole terveitä. Usein he eivät jaksa kulkea suorana postilaatikolta kahvikupille./LISEN 6 V.
- Ei vanheneminen ole vaikeaa. Kulkee vain virran mukana./LINN 6 V.
- Vanhoilla ihmisillä on enemmän kokemusta. He ymmärtävät asioita jotka ovat syvällä sielussa, ja he niin kuin valaisevat arkipäivän./MARIUS 7 V.
- Kun ihmiset tulevat vanhoiksi, he eivät enää sano että he rakastavat toisiaan. Silloin he kysyvät, että ottaako kahvin kanssa pikkuleipää./TORD 7 V.
- Mulla on viisi mummoa... vaari on vähän kertonut./PIA 4 V.
- On ikävää, kun joku kuolee. Varsinkin jos se on sellainen, joka tavallisesti antaa rahaa./BJÖRN 6 V.
- Ruumis on henkilö, joka on vanhempi kuin kuollessaan./JON 9 V.
- Monet vanhat ihmiset huokaisevat helpotuksesta kun he kuolevat, koska heidän ei enää tarvitse istua odottamassa lääkärin vastaanotolla./HERMAN 7 V.
- Kun vanhat ihmiset kuolevat, heidät viedään sairaalasta kirkkoon, siellä he saavat maata muutaman päivän. Sitten heidät ajetaan hautausmaalle ja siellä he saavat siivet. Sitten Jumala hakee heidät, mutta jättää vähän maallisia osia, niin että perheellä on jotain muistoja maahan kaivettavaksi./MARGARETHA 7 V.
- Tätien ja setien ruumiissa on se ero, että tätien ruumiissa on enemmän salaisia paikkoja molemmissa päissä./MIKAEL 6 V.
- Naiset koostuvat munasarjoista ja siksi he ajattelevat enemmän./SIRI 6 V.
- Sielu on niin kuin muovipussi. Se on ohut ja läpinäkyvä ja siihen mahtuu noin neljä litraa./SUNE 6 V.
- Joulupukin ruumis on punainen ja valkoinen, koska hän mainostaa Coca-Colaa./JULIAN 5 V.
- Lihakset ovat niin kuin pieniä ilmapalloja, jotka on täytetty pinaatilla./LARS 5 V.
- Ruumis on sellainen joka päättyy kenkiin./ALLAN 5 V.
- Tärkeintä meissä ovat varpaat. Niillä ohjataan./MATTIAS 6 V.
- Ruumis on se mikä on ihmisen ympärillä./CELINE 6 V.
- Ruumis on niin kuin piilopaikka, jonka sisällä pitää pysytellä./EMILE 6 V.
- Jos menettää ruumiinsa, menettää tärkeän osan itsestään./CELINE 6 V.
- Kummitusten ruumis ei ole tehty lihasta vaan lakanasta./OLAV 5 V.
- Nenä on oikeastaan lihas, jolla hengitetään. Mutta sitä voi myös käyttää rään kuljettamiseen./EMIL 6 V.
- Jos on metsässä ja aivot putoavat ulos, ei löydä enää kotiin koska ei voi ajatella selvästi./MÅRTEN 4 V.
- Jos ei olisi luita, olisimme matelijoita. Ja silloin kenkäkaupoissa ei myytäisi paljon mitään./MIKAEL 6 V.
- Aivot ovat sitä varten, että hiukset pysyisivät kiinni./NINA 5 V.
- Luut ovat teline, johon ruumiin voi ripustaa./ALEXANDER 7 V.
- Ihmisellä on monenlaista nahkaa. Esinahka on edessä ja takanahka on takana./THERESE 6 V.
- Jos ei ole hermoja, niin tekee paremmin työtä ja ehtii tehdä enemmän asioita./HARALD 7 V.
- Minun äiti on ainakin hirveän kaunis, koska sillä on niin pitkät tissit./MIA 4 V.
- Joillakin lapsilla on kesakoita. Se on jonkinlaista pippuria, joka on pudonnut iholle./BENEDIKTE 4 V.
- Sielu on sellainen, joka siirtyy jonossa seuraavalle kun kuolee./HELENA 6 V.
- Eläimen ruumis on yleensä pään takana ja tassut roikkuvat alapuolella./KETJA 6 V.
- Psykologi on hullu mies, joka lyö tätejä./EMILIE 6 V.
- Isoisä oli kullankaivajana Alaskassa. Mutta hän joi kaiken. Sitten hän huuhtoi sen kurkustaan viinillä./THOMAS 5 V.
- Pappina oleminen on tylsää. Hänen täytyy kaivaa ihmisiä maahan tai paistaa niitä uunissa./JOHANNA 6 V.
- Pankit jakaa rahaa ihmisille, mutta isä saa sitä töistä./ANNA 5 V.
Mikä on ihmisen ja eläinten ero ?
- Ihmisen ja eläinten ero on siinä, että kun siat ovat lihoneet tarpeeksi, ne syödään./ARVID 6 V.
- Ne lehmät, jotka juoksevat eniten ja ravistelevat utareitaan, tekevät jogurttia./ALLAN 5 V.
- Koiran äidin nimi on koira ja koiran isän nimi on koira ja lasten nimi on koiranpentu ja koiran nimi on koira./ALLAN 5 V.
- Äidin nimi on kana ja isän nimi on uros, lapset ovat kilejä ja lapsenlapset ovat munia./STEFAN 6 V.
- Jotkut lehmät ovat mustia. Ne ovat maahanmuuttajia./KARIN 5 V.
- Ei lapset tee hölmöjä asioita. Niillä on omat syynsä./ANNA 7 V.
- Lapsena oleminen on ihan hauskaa, kun on jo neljä vuotta siihen tottunut./SOHVI 4 V.
- Mummi elää yliaikaa. Mutta hän ei saa siitä lisämaksua./NINA 7 V.
- Isänäideillä ja äidinäideillä on valtavan isot rintaliivit. Ne ovat niin isot, että toiseen kuppiin minun takapuoleni kokonaan ja molemmat polvet. Toisessa on tilaa minun veljelle./KATJA 7 V.
- Isoäiti on sellainen täti, joka lapsena oli äiti./CAROLINE 6 V.
- Isoäiti on sellainen, jonka kautta koko suku on tullut ulos. Siksi ei ole niin kummallista, että hänen nahkansa vähän lerppuu./KRISTINA 7 V.
- Vaari on niin vanha, ettei enää muista miksi hän pitää naisista./TORE 8 V.
- Isoisä makaa hautakiven alla. Taputamme häntä kivelle ja kerran kaivoimme maahan sipuleita, että hänellä olisi jotain purtavaa./SIRI 5 V.
- Anoppi on isoäiti, joka ei ole kyseisen henkilön äiti./HANNELE 6 V.
- Anoppi on rangaistus, jonka joutuu kärsimään, kun menee naimisiin tuntemattoman kanssa./PÅL 7 V.
- Ennen maito tuli lehmästä. Nyt se tulee Arlasta./LARS 5 V.
- Mahalaukku on hurjan tärkeä. Jos sitä ei olisi, ruoka valuisi jalkoihin./LARS 6 V.
- Isoäiti on ollut isoisoäidin mahassa, äiti on ollut isoäidin mahassa ja minä olen ollut äidin mahassa. Mutta minun mahassa on vain lihapullia./HELENE 6 V.
- Kun Jumala kuoli, hän pääsi taivaaseen niin kuin kaikki muutkin. Ja sinne hän on jäänyt./ERIK 5 V.
- Jos Jumala olisi pitänyt sen lupauksensa että kaikki lapset saavat tulla hänen luokseen, niin ei tarvittaisi päiväkoteja./NINA 9 V.
- Jeesus asui kaukaisessa maassa. Mummi on ollut siellä valittamassa muurista. Se oli hirveän vanha ja romahtamaisillaan./JON 6 V
- Jeesus käveli vetten päällä, koska hän ei halunnut kastella jalkojaan./OLOV 9 V.
- Jeesus oli ensin kotelo ja sitten hänestä tuli toukka ja sitten hänelle kasvoi siivet ja hänestä tuli Jumala./KATE 6 V.
- Kun kello on kaksitoista, kaikki kääntyvät Mekkaan päin ja purevat maton hapsuja./RAYMOND 7 V.
- Vain sielu kuolee. Ruumis jatkaa elämää./ELISABETH 7 V.
- Kun kuolee niin saa ikuisen elämän. Se tarkoittaa että kun kuolee yhden kerran, ei voi koskaan kuolla enää, vaikka kuolisikin vielä kerran oikeasti./ELENA 9 V.
- Minä rupean uskomaan Jumalaan kun tulen vanhaksi, siltä varalta että kuolisin./LINN 7 V.
- On tyhmää että täytyy kuolla. Minusta ei ihmisiä tarvitsisi vaihtaa koko ajan. Minä olen sitä mieltä, että jos täällä kerran ollaan niin ollaan sitten./JOHANNES 8 V. "
Tässä on aitoa tietoo,pitää vaan "kulkea virran mukana".
VastaaPoista...ajattelin eilen ihan samoin ... ei tässä siis mitään hätää!
VastaaPoista