Töihin paluu

Niin se vain loppuu pitempikin loma - jos neljä viikkoa sittenkään on kovin pitkä aika.

No ... joka tapauksessa olin nollautunut ihan kunnolla, koska töihin mennessä yritin kuumeisesti rassata viraston ulko-ovea auki kesäpaikan avaimella.
Onneksi tajusin, ennen kuin avain ehti katketa lukkoon ... olisi ollut vähän nolompi juttu.

Varmaan muutkin olivat nauttineet kesästään, sillä näinä kahtena päivänä töissä on ollut vain mukavia ihmisiä ja kuitenkin suurin osa aloitti työt eilen.

Lomia voisikin olla enemmän ... ehkä silloin jaksaisimme paremmin!

Onnenapilat

Tämä kesä on ollut hyvän tuurin kesä, sillä olen löytänyt kolme neliapilaa ja
yhden 6-lehtisen.

Apilat tuovat onnea myös löytäjälleen, mutta nämä apiat olen löytänyt silloin, kun olen ajatuksissani luvannut jotakin hyvää muille.

Toivotavasti toiveeni toteutuu :)

Guinnessin ennätysten kirjan mukaan apilanlehtien ennätysmäärä on kahdeksantoista.

Lisää neliapila-juttua löytyy blogistani Matkalla maailmassa .

Purkankeräilyä

Tein taas oivan kierrätys löydön. Ihana rottinkinen parisängyn pääty mökille.
Olin aivan innoissani ja maksoinkin vain vitosen. Tungin sen C2 Citikaan ja hyvin mahtui.
Kotona rupesin fiksaamaan sitä käyttökuntoon ja huomasin saaneeni runsaasti kaupanpäällisiä. Siinä oli kymmeniä valmiiksi pureskeltuja purukumeja, suurin osa kuivuneita. Niitä oli tungettu lähes jokaiseen koloon.

Saisko olla, Hubba-Bubbaa?

Aluksi luulin, että niitä oli vain muutama, mutta mitä pidemmälle työ eteni, sitä enemmän niitä löytyi.Yäk! Kuivaneita mällejä.

Olikohan niitä saman verran kuin siinä punkassa nukuttuja öitä?

Vaihtelunhalua jenkinsyöjällä ainakin oli ollut sillä skaalan kruunasi 'HubbaBubba'.

Pesin päädyn lopuksi vielä kloritilla, että kaikki pöpöt varmasti kuolivat.
Hieno siitä lopulta kuitenkin tuli!

Joskus olen ihmetellyt sitä, että miksi joissakin maissa purkansyönti on kiellettyä?

Ihmnen kaippa monengaltast palvelust

Mailm muuttu ja mes seföleis. Monelaist lystibittoki ihmne ittelles särveera, mutt yks asi o ja pysy; ihmnen kaippa monengaltast palvelust. Ja meills se luanista valla erinomasest!

Olin kesälomalla Rauman seudulla. Kesämökin renonttiin tarvitaan kaikenlaista ja asioimme höyläämöllä.

Hallissa ei ollut muita asiakkaita. Se oli täynnä lautaa, rimaa ja listaa. Omistaja tuli tovin päästä meitä tervehtimään. Kerroimme tarvitsemme mm. höylälautaa, katto-, lattia- ja ikkunalistoja.
Hän kehoitti meitä katselemaan malleja. "Käyn soittamassa yhden puhelun ja tulen sitten trukin kanssa apuun."

Aika kului. Itsepalvelu toimi; meitä oli kolme naista ja yksi mies. Nostelimme ja pujottelimme listat pinoiksi keskelle hallin lattiaa. Ahersimme kuin pienet muurahaiset. Hallissa haisi viemäri ja 'wc'. Pari työntekijää, nuoria kloppeja, tuli seisoskelemaan halliin. Tupakoivat ja katsoivat tuleko hommasta mitään.

Seuraavaksi kannoimme listat peräkärryyn.

Kun kuorma oli lähes valmis, löytyi asiakspalvelukin. Tupakkimies oli löytänyt mitan, laskimen ja kynän. Teki rätinkiä ja laski hinnan - 280 € ... sitä emme saaneet itse määrittää.

Isäntäkin tuli paikalla, mutta ei trukilla. Puheli mukavia.

Lapsuuden muistoja

Juoksin tiistaina aamulenkin lapsuuteni maisemissa ja havaitsin, että matkat olivat lyhentyneet huomattavasti. Ohitin tuttuja paikkoja ja kertasin lapsuuteni muistoja.


Siinä hölkätessä tuli mieleen äitini ajoharjoittelu kotitiellä.

Elettiin 50 -luvun loppua ja autoja oli tuolloin reilusti vähemmän kuin tänä päivänä. Isäni oli päättänyt itse opettaa äidin ajamaan. En muista minkä merkkinen automme oikeasti oli, mutta Pelti-Heikiksi sitä kutsuttiin.

Isä lastasi meidät lapset takapenkille, äiti istui rattiin ja isä vänkärin paikalle. Lähdettiin nykien liikkeelle. Matka taittui hitaasti, eikä äitiä ainakaan hurjastelusta voinut moittia. Silti etupenkin keskustelu oli välillä aika kovaäänistä. Ajelimme kotikujaa pitkin.
Näkyvyys oli hyvä ja tie oli melko suora, lukuunottamatta 90 asteen kurvia tien päässä, joka sitten kruunasikin äidin ajoharjoittelun.

Hän käänsi rattia vähän liian myöhään ja - töks - etupyörä luiskahti ojaan. Auto sammui siihen ja isä komensi meidät mukulat ulos ja sanoi "Nyt kävellähän kotia ja äitee tuo auton." Asiasta ei sen enempää neuvoteltu.

Kävely tuntui pitkältä* ja suretti äidin puolesta, mutta emme uskaltaneet vastustaa. Siinä sitä tallustettiin peräkanaa kohti kotia, isä ja viisi lasta. Äiti ohitti meidät puolimatkassa, mutta ei ottanut kyytiin.

Ajoharjoittelu loppui siihen, eikä äitini hankkinut ajokorttia myöhemminkään - isä toimi kiltisti kuskina aina tarvittaessa.

* matkan pituus oli 1, 5 km

'Kova sana'

Setäni koulutti koiranpentuaan pyytämään ruokaa.



Hän laittoi herkullisen ruoka-annoksen kuppiin ja nosti ruoka-astian koiran kuonon ulottumattomiin. Tuoksu leijaili koiran nenään.
Setä haukahti pari kertaa ja antoi sitten koiran syödä.

Hän toivoi, että saisi koiran ymmärtämään, että saadakseen ruokaa pitää sanoa 'kovan sana'
(= koira haukahtaa).

Koulutusta kesti viikon ja sitten hän päätti testata onko koira oppinut mitään.

Hän laittoi annoksen valmiiksi ja odotti - mitään ei tapahtunut.
Viimein hän laski alistuneena kupin maahan koiran eteen. Tämä kieltäytyi syömästä - kunnes isäntä ymmärsi haukahtaa.

Oppi oli mennyt perille.

Jaakon kumpparit

Miniä kertoi kumppari kamppailustaan päiväkodissa.

Jo kolmatta kertaa samana päivänä - aamulla ja kahdesti päivällä - hän oli auttanut 20 lasta vetämään kumpparit jalkaan tai jalasta pois. Kun hän lopulta sai nykäistyä tiukat nokialaiset pikku Pauliinan jalkaan, tämä huomautti vakaasti: "Eivät nämä ole minun."

Miniä veti syvään henkeä ja ryhtyi sitten riisumaan kumppareita tytön jalasta. Tämä katseli vaiti toimitusa. Kun kengät saatiin kiskottua tytön jalasta, tämä jatkoi jutteluaan : "Ne on Jaakon kumpparit, mutta äiti käski aamulla laittaa ne jalkaan, kun omat oli märkänä."

Kaappikello

Tässä taannoin eräs mies kantoi mahtavaa kaappikelloa - ilmeisesti korjaamoon.

Koska hän ei nähnyt kunnolla eteensä kellon takaa, hän törmäsi naiseen, joka putosi istualleen kadulle. Mies ei ehtinyt sanoa mitään, kun nainen oli jo pystyssä. Hän hamusi laukun ja ostoskassinsa jälleen käsiinsä ja kysyi purevasti: "Miksi ihmeessä ette voi käyttää rannekelloa niinkuin muutkin ihmiset?"

Nuukuus huipussaan

Tein täytekakkua vieraillemme ja siitä tuli mieleeni yksi vanha juttu lapsuudestani, 60 -luvulta. Kumma, etten ole voinut sitä unohtaa, vaan se nousee mieleeni usein, kun olen leipomassa.


Olin lomalla mummolassa, pienessä maalaiskylässä etelä-pohjanmaalla.

Tuolloin lähes joka perheessä oli vähintään viisi lasta ja raitilla pyöri paljon saman ikäisiä mukuloita. Muutaman talon päässä mummolastani asui perhe, joilla oli vain yksi tytär. Hän oli minua muutaman vuoden vanhempi, ehkä vanhimman veljeni ikäinen. Hän oli ainoa lapsi tai sitten hänen sisaruksensa olivat niin vanhoja, etten ollut heitä koskaan tavannut.

Minulla on mielikuva, että hänellä ei ollut paljon kavereita. Uimassa hän kävi kanssamme ja kun pelasimme tiellä pesäpalloa, hän oli mukana.

Olimme nytkin pelaamassa pesäpalloa, kun hänen äitinä kutsui meidät mehulle. Hämmästyimme, sillä yleensä emme päässeet sisälle, emme silloinkaan kun haimme Helleniä ulos. Heidän perheensä piti etäisyyttä tienvarren muihin asukkaisiin. Heitä pidettiin vähän tylyinä ja nuukina myös. En edes tiedä oliko hänen isänsä elossa, en ainakaan muista häntä nähneeni.

Pudotimme kengät ulkoportaille ja hipsuttelimme arasti sukkasillamme sisälle pirttiin.
Istuimme pöydän ääreen. Keskellä pöytää oli mehukannu ja siinä kylmää, raikasta punaherukkamehua. Rouva kaatoi meille mehua. Sitten hän kysyi halusimmeko täytekakkua? Kukaan ei vastannut, mutta ilmeestämme saattoi lukea "Totta kai haluamme; sellaista harvinaista herkkua!"

Rouva oli pullean pyöreä, mutta ylväs. Hän meni määrätietoisesti eteiseen ja haki kylmäkomerosta täytekakun. Se ei ollutkaan mikään itsetehty, vaan ihan oikea leipomon tekemä kakku ... niin rouva sitä mainosti. Odottelimme vesi kielellä.

Hän leikkasi jokaiselle ison viipaleen.

Voi onneton. Yritin vedet silmissä nieleskellä kakkupalasia kurkusta alas. Kakku maistui homeelta ja täytteessä oli vihertäviä, karvaisia homelaikkuja. Jotkut pyörittelivät niitä lusikassaan, mutta rouva kehoitti vain syömään. "Syökää pois, niin pysytte paremmin pinnalla."

En muista kuinka selvisin sieltä ulos ja kotiin. Kakkua en pitkään aikaan halunnut, mutta minulle jäi vahva käsitys, että home auttaa uimaria pysymään pinnalla.

Ensimmäinen lomapäivä

Aloitin tänään neljän viikon mittaisen kesälomani.

Oli lämmintä ja aurinkoista heti aamusta. En malttanut nukkua kovin pitkään. Nousin ylös jo kahdeksalta ja pistin heti tuulemaan.

Siivosin ja mööbleerasin makuhuoneen uuteen uskoon.
Pesin kolme koneellista pyykkiä + täkit ja tyynyt.
Siivosin laatikoita ja poltin vanhoja laskuja (= maksettuja).

Tein pari - kolme tuntia pihatöitä ja grillasin nuorison kanssa makkaraa.

Iltapuhteeksi kävin vielä kastelemassa kasvimaan ja kannoin sinne lähes sata litraa vettä kastelukannuilla Mustasalmesta.

Sanotaan, että laiska töitänsä laskee, enkä minäkään sillä... Olen vain n i i n tyytyväinen.

Kävin äsken saunassa ja kertasin taas aikaan saannoksiani ... kiuastakin hymyilytti.